uusi vuosi hevosellisen näkökulmasta

Laten toinen uusi vuosi meillä on takana. Täytyy myöntää, että ensimmäisestä en muista juuri mitään - ei siksi, että olisi juonut itseni muistamattomaksi (ei kuulu tapoihin meillä), vaan siksi, että kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas ja työläs. Sen tiedän, että Late ja oriherra Yökyöpeli viettivät illan ja yön siirtotallissa ja Late oli mieheni mukaan hieman levoton (miten voi olla, että hän muistaisi paremmin kuin minä, kun ei koskaan tee mitään hevosten kanssa???)
Taustoista sen verran, että ori säikähti paukkuja ensimmäisen kerran 4-vuotiaana, kun olimme palaamassa kotiin ajolenkiltä, joka oli niitä ensimmäisiä kunnon rekilenkkejä pihan ulkopuolella. Naapuri "harjoitteli" jo 27. 12 noin 300 metrin päässä keskipäivän aikaan. Ori seisahtui niille sijoilleen ja talutin sen kotiin. Se pärjäsi kuitenkin pihatossa vapaasti tarhaillen uudet vuodet ollen vain hieman stressaantuneen oloinen ja tarkkaavainen. Kunnes kolmisen vuotta sitten toinen, vielä lähempänä asuva naapuri aloitti uutena vuotena paukuttelun jo kello kaksi päivällä ja jatkoi tasaisen epäsäännöllisesti ilta yhteentoista asti, ampuen raketit ilmeisesti suoraan meille päin, koskapa ne näyttivät leimahtavan aivan oritarhan päällä. Tarha nimittäin sijaitsee korkean pystysuoran kallion alla ja naapurin piha tuon kallion toisella puolen jonkin matkan päässä. Tästä seurasi se, että ori ravasi koko ajan melkoisen liukasta tarhaa edestakaisin (ilman kenkiä), rauhoittuen vain, jos seisoin sen kanssa tarhassa. Koska en voinut koko yötä hevostarhassa viettää, vein oriin siirtotallin tyhjään karsinaan, valot päälle ja radio hyllylle ääniä vaimentamaan. Näin olen sittemmin joutunut uuden vuoden aatot toimimaan.
Tämä vuonna asioita mutkisti parikin seikkaa. Ensinnäkin meille muutti vuokrapaikalle kevättalvella Sisu, kuusivuotias irlannin cob, joka ei tiettävästi ole koskaan nähnyt ilotulitusta lähietäisyydelta ja joka tunnetusti on melko säikky ja hermoileva. Toiseksi, meille ilmaantui alkukesästä myös kaksi vuohta, jotka ajan puutteen vuoksi oli majoitettu siirtotalliin. Ja kolmanneksi, oriin pihatossa ei ollut vieläkään ovea, jolla sen voisi sulkea, kuten ei myöskään ruunien pihatossa.
Siispä joululoman alettua ryhdyin kiireesti rakentamaan vuohille karsinaa oriin pihattoon, jossa oli tilaa kahdellekin hevoselle. Sitten rakensin portin herran pihaton kulkuaukkoon. Näin saatiin ori lukittua sisään ja vieläpä omat lemmikit rentouttamaan tunnelmaa. Niiden laitumet olivat kesällä vierekkäin ja herra oli pienistä silmin nähden kiinnostunut.
Samalla saatiin siirtotalli tyhjäksi ruunia varten. Ne kävivät aatonaattona tunnin totuttelemassa sisätiloissa asumiseen, sillä edellisen kerran ovat olleet siellä huhtikuussa.

Yökyöpelin kohdalla ratkaisu toimi hienosti, se vietti rennoimman uuden vuotensa vuosiin. Siitä on ilmeisen hienoa, että on lemmikkejä, vaikka karsinatila pienenikin.
Ruunat tuottivat pienen yllätyksen. Otin ne sisään talliin pian pimeän tultua, noin puoli viisi, jolloin kukaan kilometrien matkalla ei vielä paukutellut. Saimmekin nauttia poikkeuksellisen hiljaisesta uuden vvuoden aatosta! Kumpikaan edellä mainituista naapureista ei paukutellut lainkaan. Vastoin odotuksia Sisu ei ollut kauempaa kantautuvista paukuista ja välähdyksistä millänsäkään, mutta sen sijaan kymmenen maissa iltaheiniä tuodessani huomasin Laten olevan varsin hermostunut. Ei se hikoillut, mutta pyörähteli karsinassa kuunnellen ja kurkkien vuoroon kahdesta eri seinillä olevista ikkunoista. Menin hetkeksi sen karsinaan ja rauhoittelin sitä hengittelemällä hitaasti ja rapsuttamalla säkää. Sitten hain radion ja laitoin sen päälle käytävälle. Late rentoutui silminnähden. Myöhemmin muistin kaapissani olevan feromonivalmisteen, joka on tarkoitettu rauhoittamaan hevosta stressitilanteessa, ja päätin kokeilla auttaisiko se. Ainetta olisi pitänyt laittaa jo ennen stressin alkua, mutta saahan sitä silti yrittää, aine oli joka tapauksessa menossa vanhaksi. Hieroin siis geeliä (jossa on tammanmaidossa olevia feromoneja, jotka kiihdyttävät endorfiinin tuotantoa) Laten sierainten alle. En tiedä kuvittelenko, mutta väittäisin, että kun vein viimeiset heinät puoli kolmen aikaan, se oli jo selkeästi rauhoittunut. Suljin radion, sammutin valot ja hipsin nukkumaan.

Shetlanninponit ovat olleet vapaasti pihattotarhassaan aiemmatkin aatot ja näin myös nyt. Ne ovat selvästi hermostuneita, mutta eivät säntäile ja syövät heinät, jos ne tarjoillaan pihattokatoksen edustalla olevalle aukiolle. Näin myös tällä kertaa. Hippi, ruunaporukan johtaja, oli rauhallisempi, mutta hieman hahmotushäiriöinen Hakkeri melkoisen säpsynä. Hakkerilla kesti myös pitkälle yli puolen päivän toipua yön jännityksestä, kun taas Hippi oli jo todennut aamulla tilanteen rauhoittuneen.

Aamuseitsemältä talutin ruunat pihattotarhaan heinille. Kumpikin oli melko rento, vaikkakin Latella oli hieman tavallista kiireempi. Eli piti kerran pysähtyä ja sanoa, ettei ole kiire - pyytää siis pojua peruuttamaan pari askelta, naru koko ajan ihan löysällä. Syömään molemmat menivät saman tien ja yhdentoista aikaan seurasimme keittiön ikkunasta kuinka ruunat piehtaroivat, laukkasivat ja painivat laitumen uudessa lumessa tuulettaen pois menneen yön jännitykset. Oriin portin tarhaan olin avannut jo viimeisiä yöheiniä viedessä ja se olikin kuin mitään ei olisi tapahtunut koko yönä.

Sitten pysähdyn miettimään seuraavaa uutta vuotta. Oriin kanssa toimitaan kuten tänä vuonna. Ruunien ja ponien osalta sotasuunnitelmia muodostuu kolme. Yksi vaihtoehto, helpoin, olisi antaa kaikkien olla vapaasti pihatoissa, sulkea vain laitumiin vievät portit. Ja antaa Confidence-valmistetta sekä Latelle että Hakkerille, ellei jopa koko laumalle. Tai sitten voisin laittaa Laten Hipin seuraksi ponipihattoon, sillä se tukeutuu edelleen Hippiin johtajana ja oppisi tältä rauhoittumaan ja laittamaan ruuan etusijalle. Hakkeri ja Sisu voisivat majoittua siirtotalliin. Tai voisin yhdistää hyvissä ajoin alkutalvesta ponit ja isot ruunat yhdeksi laumaksi, jolloin Hippi voisi neuvoa koko porukkaa. Tässä on miinuspuolena pelko ponien lihomisesta. Näitä onkin hyvä pohtia ajoissa, ettei tule hoppu, niin kuin tällä kertaa.
Summa summarum, kun hankalat tilanteet ovat ennustettavissa, niihin voi varautua ja selvitä pienemmillä vaurioilla. Tärkeintä on tuntea eläimet ja puhua niille niiden omaa kieltä, elää hetkessä niiden kanssa ja tarjota läsnäoloa. Molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus ovat koko homman perusta. Vieraita tuli taas kerran hieman laimiinlyötyä, mutta ehdin sentään myös hoitaa inhimillisiä suhteitakin, kun sukulaiset ovat onneksi ymmärtäviä sieluja.