Tässä kouluttautumisen lomassa (eläinavusteinen nepsyvalmennus, sosiaalipedagoginen hevostoiminta, luontohoivaohjaaja...) tulin sitten hankkineeksi aasin. Ei ihan omaksi, ylläpitoon vain. Mutta työkaveriksi olisi tarkoitus Jalmari koulia. Varsin mielenkiintoista, etten muuta sano. Aaseilla on varsin toisenlainen tapa toimia ja reagoida kuin hevosilla. Kaikki tehdään omaan tahtiin ja säikähtäminen ja pelkääminen tarkoittaa varsin usein paikoilleen jämähtämistä. Samat koulutuksen lainalaisuudet toimivat kuitenkin, paine ja sen poisto, rauha ja palkkiot. Jalmari on osoittautunut oikein nopeaksi oppimaan ja pahimmista itsepäisyysjumituksista päästään jo aika nopeasti yli. Ihan niin kuin hevostenkin kanssa, alkukoulutus on sisältänyt maastakäsin työskentelyä tarhassa, käytävällä ja kentällä. Ensimmäinen opetettava asia on, että kun painetta väistää, paine poistuu. Sen jälkeen alkavat erilaiset talutusharjoitukset, käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin totuttaminen sekä narussa ympyrällä työskentely. Myöhemmin mukaan tulee irtotyöskentely picaderossa (kunhan varmistetaan, että narupicadero riittää pitämään Jalmarin oikealla alueella) ja kävelyretket. Ja sitten joskus tulevaisuudessa alkaa ajo-opetus ja ratsutus. Ja tietysti asiakkaiden kanssa olemisen harjoittelu kulkee mukana koko ajan.

Sunnuntaina Ömpällä oli monipuolinen työpäivä: Ensin se sai olla valjastusopetuksen mallikappaleena. Sitten Sisu ja Late pääsivät kumpikin vuorollaan reen perään kahlaamaan hankea, jota onkin tänä vuonna ihan kiitettävästi. Sen jälkeen haettiin pellon reunasta havut ja pajut tallin pihaan. Seuraavaksi vaihdettiin reki vetokarttuun ja kiskottiin hangen läpi rehupaali myös tallin pihaan. Loppukävelyksi vielä vähän talutusratsastusta. Ihan hyvä reilu tunteroinen liikutusta.

Yökyöpelin kohdalla ratkaisu toimi hienosti, se vietti rennoimman uuden vuotensa vuosiin. Siitä on ilmeisen hienoa, että on lemmikkejä, vaikka karsinatila pienenikin.
Ruunat tuottivat pienen yllätyksen. Otin ne sisään talliin pian pimeän tultua, noin puoli viisi, jolloin kukaan kilometrien matkalla ei vielä paukutellut. Saimmekin nauttia poikkeuksellisen hiljaisesta uuden vvuoden aatosta! Kumpikaan edellä mainituista naapureista ei paukutellut lainkaan. Vastoin odotuksia Sisu ei ollut kauempaa kantautuvista paukuista ja välähdyksistä millänsäkään, mutta sen sijaan kymmenen maissa iltaheiniä tuodessani huomasin Laten olevan varsin hermostunut. Ei se hikoillut, mutta pyörähteli karsinassa kuunnellen ja kurkkien vuoroon kahdesta eri seinillä olevista ikkunoista. Menin hetkeksi sen karsinaan ja rauhoittelin sitä hengittelemällä hitaasti ja rapsuttamalla säkää. Sitten hain radion ja laitoin sen päälle käytävälle. Late rentoutui silminnähden. Myöhemmin muistin kaapissani olevan feromonivalmisteen, joka on tarkoitettu rauhoittamaan hevosta stressitilanteessa, ja päätin kokeilla auttaisiko se. Ainetta olisi pitänyt laittaa jo ennen stressin alkua, mutta saahan sitä silti yrittää, aine oli joka tapauksessa menossa vanhaksi. Hieroin siis geeliä (jossa on tammanmaidossa olevia feromoneja, jotka kiihdyttävät endorfiinin tuotantoa) Laten sierainten alle. En tiedä kuvittelenko, mutta väittäisin, että kun vein viimeiset heinät puoli kolmen aikaan, se oli jo selkeästi rauhoittunut. Suljin radion, sammutin valot ja hipsin nukkumaan.

Shetlanninponit ovat olleet vapaasti pihattotarhassaan aiemmatkin aatot ja näin myös nyt. Ne ovat selvästi hermostuneita, mutta eivät säntäile ja syövät heinät, jos ne tarjoillaan pihattokatoksen edustalla olevalle aukiolle. Näin myös tällä kertaa. Hippi, ruunaporukan johtaja, oli rauhallisempi, mutta hieman hahmotushäiriöinen Hakkeri melkoisen säpsynä. Hakkerilla kesti myös pitkälle yli puolen päivän toipua yön jännityksestä, kun taas Hippi oli jo todennut aamulla tilanteen rauhoittuneen.

Aamuseitsemältä talutin ruunat pihattotarhaan heinille. Kumpikin oli melko rento, vaikkakin Latella oli hieman tavallista kiireempi. Eli piti kerran pysähtyä ja sanoa, ettei ole kiire - pyytää siis pojua peruuttamaan pari askelta, naru koko ajan ihan löysällä. Syömään molemmat menivät saman tien ja yhdentoista aikaan seurasimme keittiön ikkunasta kuinka ruunat piehtaroivat, laukkasivat ja painivat laitumen uudessa lumessa tuulettaen pois menneen yön jännitykset. Oriin portin tarhaan olin avannut jo viimeisiä yöheiniä viedessä ja se olikin kuin mitään ei olisi tapahtunut koko yönä.

Sitten pysähdyn miettimään seuraavaa uutta vuotta. Oriin kanssa toimitaan kuten tänä vuonna. Ruunien ja ponien osalta sotasuunnitelmia muodostuu kolme. Yksi vaihtoehto, helpoin, olisi antaa kaikkien olla vapaasti pihatoissa, sulkea vain laitumiin vievät portit. Ja antaa Confidence-valmistetta sekä Latelle että Hakkerille, ellei jopa koko laumalle. Tai sitten voisin laittaa Laten Hipin seuraksi ponipihattoon, sillä se tukeutuu edelleen Hippiin johtajana ja oppisi tältä rauhoittumaan ja laittamaan ruuan etusijalle. Hakkeri ja Sisu voisivat majoittua siirtotalliin. Tai voisin yhdistää hyvissä ajoin alkutalvesta ponit ja isot ruunat yhdeksi laumaksi, jolloin Hippi voisi neuvoa koko porukkaa. Tässä on miinuspuolena pelko ponien lihomisesta. Näitä onkin hyvä pohtia ajoissa, ettei tule hoppu, niin kuin tällä kertaa.
Summa summarum, kun hankalat tilanteet ovat ennustettavissa, niihin voi varautua ja selvitä pienemmillä vaurioilla. Tärkeintä on tuntea eläimet ja puhua niille niiden omaa kieltä, elää hetkessä niiden kanssa ja tarjota läsnäoloa. Molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus ovat koko homman perusta. Vieraita tuli taas kerran hieman laimiinlyötyä, mutta ehdin sentään myös hoitaa inhimillisiä suhteitakin, kun sukulaiset ovat onneksi ymmärtäviä sieluja.

Itsenäisyyspäivän korvilla Late sai myös tutustua ponirekeen käsihevosen roolissa. Hippi näytti mallia ja Late käveli, ravaili ja loikki takana ja vieressä pitkässä narussa. Hieman piti pikkuherran käsitystä korjata, kun hän ajatteli ravipätkän tarkoittavan pukkiloikkairroittelua, mutta koska on fiksu ja hyvätapainen pikkumies, pari sanaa riitti. Pieni videopätkä tuli tyrkättyä suoraan facebookiin: 
https://www.facebook.com/vilkkoni/videos/517380975332161/

Joulukuulle päästyä aloitettiin taas rekiajoon valmistautuminen ohjasajolla ja aisaharjoituksilla. Viimeisimmästä viikonlopun treenistä tässä video lähes koko harjoituksesta eli noin 16 minuuuttia.

Kun pahimmat työkiireet helpottavat ja lumitilanne paranee (viime viikolla tulleet lumet lähes katosivat eilen ja nyt on kamalan liukasta!), päästään varmaan pikkuhiljaa eteenpäin rekiasiassa, toivottavasti viimeistään joululomalla.

Sillä välin kun itse vaihdoin Sisun naruun ja muistuttelin sen mieleen selkäänousuharjoittelua, Late sai olla vapaana ja koska se osallistui touhuun sen verran innokkaasti (seisoi jakkaran toisella puolella sopivasti), nostelin kinttua senkin selkään ohimennen. Tyyppi kyllä sitten käänsi takapuolen siihen jakkaralle, vähän sillä ilmeellä, että tuolta puolelta saisi rapsuttaa... Kun siinä lautasiin nojailin rapsuttaessa, mietin, että hätkähtäisiköhän se edes, jos kamuaisin takapuolen yli kyytiin. 

Lopuksi käytiin pieni kävely tiellä, Late edellä ohjasajossa ja Sisu takana talutuksessa. Autokiin onnistui tulemaan vastaan. Ainut ongelma oli, että Late olisi ihan hyvin mielestään joutanut seisoa keskellä tietä, kyllä henkilöauto voi ojan kautta kiertää. Katsoin parhaaksi siirtyä taluttamaan, että sain pojan kunnolla reunaan. Sitten kokeiltiin ravi-käynti-siirtymisiä ja peruutuksia (ensimmäistä kertaa kentän ulkopuolella). Late kuunteli mallikelpoisesti. Vain kotiin päin kääntyminen oli hieman hankalaa, kun Sisu kiersi meidän taakse ja Late olisi halunnut seurata sitä. Samoin suoraan kulkeminen oli ajoittain hieman hakusessa, kun piti kurkkia, tuleeko Sisu varmasti takana ja toisaalta pientareella olisi kasvanut niin hyvää ruohoakin.

Late osoitti taas tänään olevansa jo vahvasti siirtymässä kohti työelämäänsä. Aamupäivällä Hipillä oli pikkuasiakas hevostaito-opissa ja käytiin sitten yhdessä tutustumassa ruuniinkin. Late oli tapansa mukaan erittäin kiinnostunut uusista ihmisistä, varsinkin lapsesta. Se olisi viihtynyt halittavana ja halimassa vaikka kuinka kauan, vaikka Sisu lähtikin jo pian syömään, kun huomasi, että herkkuja ei ole jaossa. Ja voi kuinka hellästi Late hoiti 5-vuotiasta! Nuuhki ja huulilla varovasti höpläsi, oli vaan niin kovin läsnä. Äitikin sai siinä ohessa pusut Latelta, mutta kyllä se lapsi oli huomion keskipiste. Ei mitään epäilystä, etteikö Latesta tule (tai oikeastaan se on jo) loistava hevostaito-opettaja.

Iltapäivällä Ömppä käytti ensin Sisua ja sitten Late pienen pienellä lenkillä, ruunat olivat siis vuorotellen käsihevosena. Late on jo melkein kuin vanha tekijä, Sisua pihasta poistuminen ja oikeastaan vähän kaikki hermostutti jonkin verran, mutta paluumatkalla ehti jo hamuilemaan oksia syötäväksi kuitenkin.